Astun ovesta sisään asiakkaan järjestämään työnohjaustilaan – toki ajan hengen mukaisesti maski kasvoillani. Tunnistan kuplivaa innostusta saadessani tavata asiakkaani ihan oikeasti Teamsin sijaan. Tunnustan olevani jo vähän puutunut tähän pelkästään etäyhteydellä tapahtuvaan työnohjaukseen. Huomaan kaipaavani ”vanhoja hyviä aikoja”, jolloin sain viikottain tavata ihan konkreettisesti kohdaten asiakkaani ja vain osa työstäni oli etäyhteyttä välimatkojen vuoksi. Mahdollisuus järjestää aito live-tapaaminen oli ennen koronaa ihan perusoletus, kun alkavasta ryhmätyönohjauksesta neuvoteltiin. Haikein mielin tuota kaipaan ja odotan toiveikkaana, josko samaan vielä päästäisiin uudelleen ehkä jo ensi syksystä eteenpäin.
Näin kesää kohti kulkiessa on mukava huomata kalenterissa merkintöjä live-tapaamisista. Moni työnohjaus kevään korvalla on suunniteltu tapahtuvaksi ulkona etäisyydet pitäen. Alan muistella jo toteutuneita ulkotapaamisia: luontopolulla, kodalla, saunan portailla järven rannalla, talvipuutarhassa Helsingissä, Ahvenistolla Hämeenlinnassa, Jyväskylässä Harjulla tai Tourujoen luontopolulla, rantaraitilla meren äärellä Espoossa jne. Ulkotapaaminen virittää aistit hyvällä tavalla työskentelyyn. Voidaan katsella maisemaa, tutkia tuoksuja, valita luonnosta symboleita päivän aiheille. Joskun kuikan huuto rannalla keskeyttää sopivasti keskustelun, jolloin tuo väliintulo avaa keskusteluun uuden kulman. Jonkun asiakkaan kanssa ollaan kännykällä kuvattu päivän teemaan jotain luonnosta löytynyttä. Kuva on jäänyt asiakkaalle omaksi voimakuvaksi arjen vastapainoksi.
Työnohjaus on tila
Työnohjaustila on oleellinen elementti kohtaamisessa. Tila on myös mielentila. Kohtaaminen voi tapahtua turvallisessa, luottamuksellisessa tilassa, johon osaltaan vaikuttaa fyysinen ympäristö. Merkityksellistä on kuitenkin rakentaa tila vuorovaikutukselle, olisipa tapaamisen puitteet sitten mitkä tahansa. Hyvä tila syntyy yhteiselle taajuudelle virittäytymisestä. Virittäytymistä ei tule ohittaa liiallisella tehokkuudella ja nopealla aiheeseen hyppäämisellä. On hyvä virittäytyä viipyillen – aistien omaa ja toisten osallistujien mielenmaisemaa työnohjauksen aluksi.
Mikä on ihanteellinen työnohjaustila?
Työnohjausta toteutetaan monesti rauhallisessa sisätilassa mukavissa tuoleissa istuen. Onko se kuitenkaan ihanteellisin työnohjaustila? Voisiko fyysinen työhyvinvointi ja työnohjaus yhdistyä enemmän? Mitä jos lähtökohta olisikin istumisen sijaan leppoisa kävely, seisomisen ja istumisen vaihtelu. Ehkä oleellista olisi vaihtelu. Istuminen voi hyvinkin olla vaihtelua vaikkapa hoitoalan työntekijälle, jotka ottavat paljon askeleita työpäivänsä aikana. Istumatyöntekijälle taas jaloittelu voi tarjota työhyvinvointia työnohjaustapaamisessa. Useimmille ulkoilu olisi vaihtelua tuttujen kokoushuoneiden vastapainoksi.
Työnohjaus onnistuu ulkoillen
Mitä tapahtuisi keholle ja mielelle, jos työnohjauspaikka etsittäisiin luonnosta? Ihanteellista voisi olla myös erilaisten tapaamisten vuorottelu vuodenajan ja tilanteiden mukaan. Välillä istuen yhdessä sisätiloissa, toisinaan etäyhteydellä aikaa säästäen tai sitten hyvät jalkineet jalkaan ja työnohjaustreffit luontopolulla. Jos työnohjaus toteutetaan etäyhteydellä niin siirtymä ohjaustilanteeseen toimii parhaiten niin, että jaloittelee ennen työnohjausta. Ihminen tarvitsee hetken siirtymiin asiasta toiseen. En siis suosittele tahtia, jossa edellinen Teams-kokous päättyy ja samalta istumalta napin painalluksella siirrytään työnohjaukseen. Jos mahdollista ennen työnohjausta olisi tauon paikka.
Itselläni on maaseudulla asujana tapana käydä ulkona rannassa ennen etätyönohjausta. Koetan pienellä happihypyllä virittää oman työkaluni eli itseni valmiiksi kohtaamiseen. Usein otan kameran mukaani ja viipyilen hetken sen kanssa rannassa. Jos matkustan livetapaamiseen asiakkaan luo, otan aina aikaa ja kiertelen hetken korttelia. Suoraan matkustamisen jälkeen en ole parhaassa vireessä. Olenkin saanut myönteistä palautetta siitä, etten vaikuta kiireiseltä. Minusta kiireinen työnohjaaja olisi aika ristiriitainen mielikuva. Kiireisestä työnteosta muistuu mieleeni työvuodet terveyskeskuksessa. Olin nuori, innostunut fysioterapeutti, jonka askeleet oli reippaat. Kokenut sairaanhoitaja tokaisi minulle: ”istu tyttö hetkeksi, niin tuo sinun kiire menee ohi!” Mieleen painunut kehoitus vuosikymmenten takaa taisi virittää minua jo kohti nykyistä työnohjaajan ammattiani. Siinä muuten kiteytyy työnohjaus hyvin. Pysähdytään hetki yhdessä, parannetaan maailmaa keskustellen, voimaannutaan vuorovaikutuksesta, jossa tullaan kuulluksi. Jatketaan päivää tämän jälkeen paremmalla energialla. Jos sinua kiinnostaa työnohjaus, otathan yhteyttä?
Kuvat ja teksti © Leena Aijasaho – työnohjauspalvelu.fi