Oma työnohjauskonferenssi

Mustapyrstökuiri erittäin uhanalainen

Istun hievahtamatta paikallani, odotan erittäin uhanalaisen lintulajin mustapyrstökuirin siirtymistä sopivalle hollille kuvattavaksi Liminganlahdella. Mielessäni pyörii jonkinmonen ristiriita, sillä kollegat tapaavat parhaillaan toisiaan Porvoossa kesäkuun alun työnohjauskonferenssissa viisaita sanoja vaihtaen. Minä olen valinnut päälleni reisitaskuhousut ja vaelluskengät ja en puhu kenellekään mitään. Olen hiljaisessa dialogissa luonnon kanssa.

Viimein odotus palkitaan, odottamattomassa kohdassa mustapyrstökuiri on kuvattavissa. Hetki on ohi nopeasti. Arka lintu pyrähtää heinikon suojaan. Myös muita lintulajeja näen, kuulen ja kuvaan.

Oma työnohjauskonferenssini jatkuu länsirannikolta Itä-Suomeen. Menen tutuksi tulleeseen Martinselkosen eräkeskukseen kuvaamaan karhuja. Sinne palaan aina kerta toisensa jälkeen. Irrottaudun arjesta, olen läsnä, keskityn ja kuvaan. Saan nähdä, kokea ja tallentaa herkän hetken, jossa karhuemo imettää pentujaan, tästä kirjoitinkin voimavalokuvan blogin. Tämä useamman vuorokauden luontokuvausretki menee vähillä unilla. Vuorokausirytmiä saan kotona hetken palautella ja kuvien jälkikäsittely vaatii työtunteja. Siis retken jälkeen olen vielä muutaman päivän poissa asiakastyöstä, sitten vielä loppurutistus ennen kesälomaa.

Kannattiko? Siis valita oma työnohjauskonferenssi luontokuvausretken muodossa ja jättää Haikon kartanon opit ja kohtaamiset kokematta. Elämä on jatkuvaa valintaa, en voi olla yhtä aikaa kahdessa paikassa. Vuosia olen tunnistanut oman elämäni ja työni kulmakiveksi itsestäni huolehtimisen tärkeyden. Mikään tieto ei tartu päähän, jos ei huolehdi itsestään. Läsnäoloon työnohjaajan asiakastyössä vaaditaan kaikkien aistien valppautta ja kirkasta ajattelua. Sitä työtä ei tehdä pelkän tiedon varassa. Herkkyyteni aistia, kuulla ja nähdä kehittyy paraiten lintutornilla, piilokojussa, järvellä tai metsässä kulkien. Luonnon monimuotoisuus antaa mittasuhteet. Omaa intuitiotani kuuntelen tein tämän valinnan. Omasta mielestäni valinta osui nappiin. Tästä omasta ”konferenssista” jäi myös pysyvää jälkeä valokuvien muodossa iloksi itselleni ja muille. Luontokuvani ovat esillä ja ostettavissa eri muodoissa Voimavalokuvan sivuillani.

Kuvat ja teksti © Leena Aijasaho – työnohjauspalvelu.fi