Olen panostanut pitkään aamuisin hetkiin. Tietoisesti rauhoittanut aamujani, harjoitellut kiitollisuutta heräämisen hetkellä ja herätellyt kehoani ja mieltäni lenkkeilemällä, meditoimalla sekä tietoisella liikkeellä aamutoiminani. Silti aamuista tulee helposti rutiinia ja herääminen päivään ei aina ole helppoa. Tervetullutta olikin katkaista omat arkiset rutiinit ja matkustaa huhtikuun lopussa kollegojen kanssa Portugaliin Euroopan Enneagrammikonferenssiin. Aikaero Suomeen oli 2 tuntia, mikä teki aamuheräämisistä siellä helppoa. Aamuhetki kutsui lenkille merenrantaan, keho sai herätä rauhassa meren pauhun kaikuessa Asahi-liikkeissä rannassa.
Huomio herkistyi näkemään auringon säteiden valossa hiekkaan kätkeytyvät aarteet. Sydämen muotoinen simpukka valonsäteissä tuo ilon ja hyväksynnän sisimpääni, avaa läsnäoloon. Tallennan kuvan kameraani muistuttamaan heräämisen ja aamuhetken tärkeydestä. Kuvalle nousee nimeksi ”sydämen valo”.
Matkalukemisenani on kirja Elämää metsissä. Kirjan on kirjoittanut Henry Thoureau, joka vuonna 1845 ryhtyi kokeiluun muuttaa metsään järven rannalle vaatimattomaan itse kyhäämäänsä mökkiin. Kirjasta nousi seuraavia lauseita, jotka johdattelivat minuakin läsnäoloon aamuhetkessä:
”Sanoisinkin, että kaikki merkittävät tapahtumat tapahtuvat aamun hetkinä ja aamuisessa ilmanalassa.”
” Koko hereilläoloaikani on aamua, ja aamunkoitto on minussa itsessäni.”
” Hereillä oleminen tarkoittaa elossa olemista.”
” Päivä koittaa vasta sitten kun heräämme.”
Lauseet kirjasta Walde, Elämää metsissä. Henry David Thoreau
Blogi ja kuva ©Leena Aijasaho