Mitä tehdä jos vuorovaikutus työpaikalla on jähmettynyt tai ristiriitoja ei saada ratkaistua? Ongelman ei tarvitse olla suuri, mutta joku hiertää jatkuvasti. Tässä tilanteessa työyhteisösovittelu voi olla avuksi. Sovitteluprosessissa ”kissa nostetaan pöydälle” ulkopuolisen tuen avulla. Sovitteluprosessi eroaa työnohjauksesta ja joissain tapauksissa näitä menetelmiä voi myös yhdistää. Aloitetaan ensin solmuja avaten sovittelulla ja jatketaan kehittämistä työnohjauksen keinoin. Autan mielelläni pohtimaan, millä kulmalla olisi hyvä lähteä liikkeelle teidän työpaikan kysymyksissä. Toki vuorovaikutus, johtaminen ja työntekeminen voi olla hyvällä mallilla. Myös tässä tilanteessa työnohjaajana voin auttaa teitä purkamaan työstä tulevaa tunnekuormaa ja tarjota ohjatun paussin pysähtyä tarkastelemaan omaa työtä ja itseä oman työn äärellä. Yhteistyö kanssani voi käynnistyä myös tyhy-päivän valmennuksena eri teemoista, jossa tutustumme ja on luonteva jatkaa työnohjaukseen.
Nyt varataan prosesseja syksylle 2022. Laita viestiä tai soita, annan mielelläni ehdotusta teille prosessista kohti parempaa työelämää. Alkuun päästään kun otat yhteyttä työnohjaajaan.
Toukokuun terveisin työnohjaaja Leena Aijasaho gsm 050 432 5763